Pyhtään Skitunäs 2009

Syksyn 2009 kalastuskohde oli Pyhtäällä Skitunäsissä Kotterian hirsihuvila, joka sijaitsee Ahvenkoskenlahden itärannalla.

Abborfjärden alueen vedet ovat hyvin karikkoiset ja karien väistely  vaati venemiehiltä huomattavaa tarkkavaisutta. Runsaista karikoista huolimatta kolmen veneen laivasto koki ainoastaa yhden kevyen pohjakosketuksen.

Alkusyksyn tuuliset ja sateisetkin säät rajoittivat hieman kalastelua merellä ja niipä yksi kalastuspäivä menikin Ahvenkosken rannoilta kalastellessa. Tällä kertaa koski oli anniltaan heikko ja vain muutama pieni särkikala tarttui koukkuun ja nekin olivat jääneet kyljestään kiinni.

Merellä kalastettaessa pää saaliskala oli tietenkin hauki ja niitä saatiin kaikkiaan kolmisenkymmentä, joista suurimmat olivat runsaan neljän kilon painoisia.
Ahvenia saatiin vain muutama yksilö.

Kohteena Kotterian isö hirsihuvila toimi hienosti ja tarjosi hyvät puitteet kahdeksan kalamiehen suuruiselle ryhmälle.  Paikka todettiin niin hyväksi, että se varattiin myös syksyn 2010 kalastuspaikaksi.

Yhteenvetona voisi todeta, että paikan olosuhteet olivat jälleen hyvät ja haukikin oli syönnillä.

Kuvat Esko ja Markku Y.


Hirsihuvila tarjosi hyvät majoitustilat.

Perjantain sateinen ja pilvinen sää  piti veneet poijussa ja rannalla.
Ahvenkosken arvokalaa yritettiin huonolla menestyksellä. Sateisen päivän jälkeen on vuorossa saunan lämmitys. Iltaruokailun valmistus on aluillaan.
Nälkäiset kalastajat odottavat grillillä pihvien valmistumista. Pöytä on katettu. Lauantaina keli on parantunut ja merellekin päästään.
Kovan kelauksen jälkeen sormia on jäähdytettävä?